Norjan joukkomurha oli kauhea juttu, kaikki järkyttyi kaiheasti, niinpä Nuorten Chat hiljentyy 29.7.2011 klo:12:00-14:00 ajaksi.
katso video: http://youtu.be/JrP5_6aVh8E
Norjalainen Elisabeth Tilset kunnioitti ystävänsä muistoa julkaisemalla blogissaan videon kadonneesta Gizem Doganista.
Norjalainen 17-vuotias Gizem Dogan antoi sydänriipuksen syntymäpäivälahjaksi ystävälleen Elisabeth Tilsetille vain muutama päivä ennen kohtalokkaita tapahtumia Utoyan saarella. Nyt Dogan on poissa.
- Hän kertoi, kuinka iloinen hän oli saadessaan tavata ystäviään saarella, Tilset muisteli norjalaislehti Verdens Gangenille.
Tilset sanoo, että aikoo pitää sydänkorua kaulassaan muistona rakkaasta ystävästään.
- Hän ei koskaan katoa sydämestäni, hän on aina siellä. Olimme yhdessä lähes päivittäin. Nauroimme, lauloimme, itkimme ja jaoimme kaiken, murtunut Tilset kirjoitti myöhemmin blogissaan.
Dogan on yhä kateissa Utöyan saarella sattuneiden musertavien
tapahtumien jäljiltä. Ystävät ovat epätietoisia toverinsa kohtalosta.
- Kaikki on epävarmaa, ja olemme hämmentyneitä. Mutta viimeisen tiedon mukaan hän on yhä kateissa.
Tilset halusi muistaa läheistä ystäväänsä ja lisäsi blogiin muistovideon, jossa kauniskasvoinen Dogan hymyilee Karoline Wendelborgin My song to you -kappaleen soidessa taustalla.
- Hän oli yksi mukavimmista ihmisistä, jonka olen tavannut. Hän ei koskaan satuttanut ketään ja piristi aina kaikkia.
Tilset kertoo, että turkkilaisyntyinen Dogan kiinnostui politiikasta puolitoista vuotta sitten.
- Hän rupesi käymään kokouksissa ja konferensseissa. Hän sai paljon uusia ystäviä.